• Islamofobia joka Eroganin mukaan on voimissaan länsimaissa voi olla todellinen sosiaalinen sairaus, mutta ei-muslimi fobia on Turkissa enenevissä määrin tarttuva tauti.

  • "Petturit! Me tuhoamme teidän kirkkonne!",huusi Mehmet Ali Eren, ounasteltu Al-Qaidan jäsen, hyökätessään protestanttipastori, Andrew Craig Brunsonin kimppuun Turkin Izmirissä.

  • Erdoganin tulisi selittää miksi hän niin sinnikkäästi vaatii yhä enemmän suvaitsevaisuutta muslimeja kohtaan jotka eivät asu muslimi-mailla. Hän haluaisi rakentaa moskeijoita kaikkiin pääkaupunkeihin, ja samaan aikaan hänen hallituksensa voi karkoittaa pastori Brunsonin vaimoineen väärennetyin, harhaanjohtavin ja näennäisin perustein, joiden mukaan he uhkaavat maan turvallisuutta. Poliisi selvitti, että heidän karkoituksensa perustuu heidän harjoittamaansa lähetystyöhön jota rahoitetaan ulkomailta.

Useiden viime vuosien aikana Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on painostanut Ateenaa rakentamaan moskeijan. Hän on kritisoinut maata joka ylpeilee Euroopan ainoana pääkaupunkina ilman moskeijaa. Eikä hän salaile kiihkoaan maailman laajuisen moskeija-verkoston suhteen.

Vuonna 2015 Erdogan esitti moskeijan rakentamista maallistuneeseen, kommunisti hallintaiseen Kuubaan. Samana vuonna hän vieraili Moskovassa vihkimässä Venäjän pääkaupungin suurimman moskeijan.

Aikaisemmin tänä vuonna Erdogan rattoisasti toi julki läsnäolonsa Amsterdamin suurimman moskeijan avajaisissa. Moskeijan nimeksi tuli "Hagia Sophia", se nimettiin Konstantinopolin kreikkalais-ortodoksisen kristillisen basilikan mukaan (539 AD.). Tämä reflektoi tyypillistä ääri-islamin pakkomiellettä "valloituksesta". Viime aikoina hän on silmäillyt myös Irakin suuntaan.

Viime huhtikuussa Erdogan osallistui USA:n Marylandissa moskeijan ja kulttuurikeskuksen avajais-seremonioihin. Tämä rakennus on ainoa kahden tornin minareetti joka on rakennettu 1600-luvun ottomaani-arkkitehtuurin mukaisesti – puoli doomein ja kupolein, kuten Suleymanin moskeija Istanbulissa. Seremoniassa Erdogan sanoi: "Valitettavasti käymme läpi kovia aikoja kaikkialla maailmassa. Suvaitsemattomuus muslimeja kohtaan kasvaa kaikkialla maailmassa."

Suvaitsemattomuus muslimeja kohtaan?!

Turkissa Diyanet, uskonnollisten asioiden islamilainen direktoraatti julkaisi vaikutusvaltaisessa lehdessään artikkelin, jossa varoitettiin uuden "uskonnon" leviämisestä – Jediläisyydestä, joka on Tähtien Sota filmin Jedi-ritarien uskonto. Kaikki uskonnollisen suvaitsevaisuuden tarinat Turkissa eivät ole ihan näin vallattomia (off the wall).

Turkissa synagoogat ovat tiukentaneet turvallisuuttaan kaikessa hiljaisuudessa. Tutkija ja tiedemies Rifat Bali, joka on kirjoittanut useita teoksia Turkin juutalaisista sanoo, että kristityt ja juutalaiset ovat uhattuina.

Itseasiassa uhkaukset kristittyjä ja heidän kirkkojaan kohtaan Turkin islamistien toimesta ovat lisääntyneet, sanoo Umat Sahin, protestanttisten kirkkojen pääsihteeri. Hän kertoo viidentoista pastorin saaneen tappouhkauksia matkapuhelimiinsa.

Izmirin protestantti-kirkon pastori Andrew Craig Brunson selvisi aseellisesta hyökkäyksestä 11.4.2011. Hyökkääjä Mehmet Ali Eren, joka oli huutanut: "Me pommitamme sinun kirkkosi!", oli juuri vapautunut syytteistä joiden mukaan hän olisi Al-Qaidan jäsen.

Pastori Andrew Craig Brunson ja hänen vaimonsa Norine Lyn ovat asuneet Turkissa 20 vuotta. Lokakuun 7.päivänä heidät kutsutiin poliisi asemalle. Poliisi kertoi heille, että heidät karkoitetaan Turkista, koska he ovat uhkana Turkin kansalliselle turvallisuudelle.

Kahden hengen terroristi organisaatio joka pommittaa ja tappaa?! No ei aivan. Poliisi selitti, että heidät karkoitetaan koska he ovat tehneet kristilistä lähetystyötä ja vastaanottaneet rahaa ulkomaisilta lähteiltä.

Erdoganin tulisi selittää miksi hän niin sinnikkäästi vaatii yhä enemmän suvaitsevaisuutta muslimeja kohtaan jotka eivät asu muslimi-mailla. Hän haluaisi rakentaa moskeijoita kaikkiin pääkaupunkeihin, ja samaan aikaan hänen hallituksensa voi karkoittaa pastori Brunsonin vaimoineen väärennetyin, harhaanjohtavin ja näennäisin perustein, joiden mukaan he uhkaavat maan turvallisuutta. Poliisi selvitti, että heidän karkoituksensa perustuu heidän harjoittamaansa lähetystyöhön jota rahoitetaan ulkomailta.

Turkissa on hädin tuskin muutama tuhat protestanttia, poliitikot kehuskelevat mielellään, että 80-miljoonaisesta kansasta 99% ovat muslimeja. Miksi muutama tuhat toisen uskoista muodostaa ongelman 80 miljoonan maassa? Tämä kysymys ei toden näköisesti kuulu teologisen kurinalaisuuden piiriin, ei myöskään yhteiskuntatieteisiin, vaan sosiaalipsykiatrian piiriin.

Tähän islamilaiseen tekopyhyyteen on vakavampikin aspekti. Erdoganin tulisi selittää miksi hän taipumatta vaatii lisää ja enemmän suvaitsevaisuutta ei-muslimimaissa asuvia muslimeja kohtaan. Lisäksi hän haluaa rakentaa moskeijan jokaiseen pääkaupunkiin. Saman aikaisesti hänen hallituksensa voi karkoittaa kaksi protestanttia tekaistuin perustein turvallisuusriskistä Turkille.

Se islamofobia, jonka Erdogan sanoo olevan vallalla ja voimissaan länsimaissa saattaa olla todellinen sosiaalinen sairaus. Mutta ei-muslimi fobia Turkissa on enenevissä määrin tarttuva tauti. Vaikka Erdogan päättäväisesti kieltää asian, se ei tarkoita, että hän olisi oikeassa.

Sen sijaan näin toimiessaan hän todistaa uskonnollis-ideologisen yhteen sopimattomuuden läntisten demokratioiden kanssa.

Burad Bekdil on turkkilainen kolumnisti Hurriyet Daily-lehdessä sekä Lähi-Itä Foorumin jäsen.

Tähän liittyviä aiheita:  Turkki ota ilmaista ainutlaatuista gatestone - sisältöä.

fi